Ajankohtaista tietoa Stellasta

Meillä Stellassa on tärkeää asiakkaidemme ja henkilökunnan turvallisuus ja hyvinvointi.

Olemme Koronaviruksen vuoksi tehostaneet kaikkien kosketuspintojen siivousta. Muun muassa liukuportaiden kaiteiden ja ovien kahvojen desifiontia on lisätty ja noudatamme THL:n suosituksia. Myös turvallisuussyistä olemme sulkeneet lasten leikkipaikka Hupsistellan toistaiseksi. Seuraamme aktiivisesti viranomaisten ohjeistuksia ja tiedotusta, ja toimimme niiden mukaisesti. Muutoksia ja ohjeistuksia tulee jatkuvasti lisää, joten keskitymme julkaisemaan kaikki ajankohtaiset tiedot verkkosivuillemme.

Suosituksien mukaisesti Kauppakeskus Stellan aukioloajat ovat jatkossa seuraavanlaiset:

Kauppakeskuksen uudet aukioloajat ovat voimassa toistaiseksi.

Koronavirusepidemian aiheuttaman poikkeustilanteen vuoksi osa kauppakeskuksemme liikkeistä palvelee toistaiseksi normaaleja aukioloaikoja suppeammin.

HUOM!

S-market suosittelee riskiryhmiin kuuluville asiointimahdollisuutta ensimmäisen aukioloaikatunnin aikana maanantaista lauantaihin klo 6-7. Avaamme tuolloin normaaliaikataulusta poiketen toistaiseksi jo tuntia aikaisemmin.

Toistaiseksi ovensa ovat sulkeneet Burger King, Cafe Stella (avataan 1.6. alkaen), Finlayson, Gastropub Eino, Rosso ja Tunnin Kuva.
Ilmoitamme liikkeiden aukeamisesta erikseen.  Mutta ei hätää, liikkeiden ollessa suljettuina, voit shoppailla niiden verkkokaupoissa.

Tutustu liikkeiden verkkokauppoihin ja shoppaile verkkokaupoissa alla olevien linkkien avulla:

Finlayson

Gastropub Eino

Tunnin Kuva

Vero Moda

 

 

 

Paluu