I Said Yes – Matkalla Alttarille osa 8.

Poikkeustila on väliaikainen yhteiskunnallinen tilanne, jolloin normaali lainsäädäntö,valtiosääntö tai kansalaisoikeudet eivät päde.

Kyllä, juuri tämä on näkynyt ja tuntunut meidänkin perheen elämässä välillä vahvastikin.

Kerrottakoon nyt alkajaisiksi, että häitämme vietetään normaalin aikataulun mukaisesti 1.8. Riuttalanhovissa. Mietittiin Janin kanssa juhlien siirtoa, mutta tulimme kuitenkin siihen tulokseen, että supistetaan pikkuisen vieraslistaa ja näillä samoilla fiilistelyillä mennään. Eli homma etenee…

Tässä on ehtinyt tapahtua kaikenlaista – muutettiin ihanaan, unelmiemme kotiin lähelle Ristiinaa, työpaikka vaihtui lennosta ja tässä kaikessa rytäkässä minun ja Janin parisuhteen ”tavanomaiset” roolit vaihtoivat paikkaa. Janin työ on tällä hetkellä asiakaskontaktointia kotoa käsin, minulla taas töitä on ollut huomattavasti enemmän uudessa pestissä kuin ennen tätä poikkeustilaa. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että Jani toimii Ronjan kotiopettajana ja huolehtii normaaleista kotihommista.

Vaikka nyt 2020-lukua eletäänkin, nuo kaikki kodinaskareethan ei niin luonnostaan mieheltä taivu (ei saisi yleistää, mutta yleistän kuitenkin). Mies ei vaan yksinkertaisesti huomaa hoidettavia kodin asioita ja naiselta esim. pyykkien viikkaus hoituu kuin huomaamatta muiden hommien lomassa, eikä se naisesta tunnu raskaalta, kunhan siihen vaan on aikaa. Toinen juttu on se kun Ronja kaipaa huomiota samalla, kun Jani yrittää hoitaa duuneja – yhtälö on vähintäänkin haastava, kuten meistä moni on viime aikoina varmasti huomannut . Illalla kun raahustan töistä kotiin ja huomaan likaisia astioita lavuaarissa tai Ronjan askarteluhärpäkkeitä (pahvilaatikoita ja vessapaperin hylsyjä) siellä täällä tai roskapussin keittiön nurkassa tai tai tai…– pinna kiristyy automaattisesti. Ronja tulee vetämään kädestä ulos potkimaan jalkapalloa ja ukkokulta kaipaa minua viekkuun sohvalle. Aaaargghhh! Onko muillakin samanlaisia tunteita? Ei riitä, ei ehdi, ei jaksa.

Vaikeuksien määrä on vakio; nyt kun asumme unelmiemme kodissa ja minulla ihana duuni – parisuhteessa pientä hiertämistä havaittavissa. No ehkä kohta joku tässä asetelmassa muuttuu, esim. auto hajoaa tai pyykinpesukone työntää vedet sisään ja meidän parisuhde on taas ennallaan 😉

 

Paluu