Taste before waste!

Taste before Waste – alennuksilla ruokahävikkiä pienemmäksi!

CafeStellassa Mikkelissä on aloitettu kahvilatuotteiden ilta-alennus. Osa tuotteista myydän 50 % alennuksella viimeisen aukiolotunnin aikana.

”Ruokahävikin vähentäminen on yksi S-ryhmän vastuullisuusohjelman toimenpiteistä, jolla voimme pienentää toimintamme ilmasto- ja ympäristövaikutuksia. Osuuskauppa Suur-Savon matkailu- ja ravitsemiskaupassa tehdään jatkuvasti työtä ruokahävikin vähentämiseksi. Ruoan tuottaminen, kuljettaminen ja valmistaminen aiheuttavat huomattavia päästöjä. Jos ruoka päätyy roskiin, ovat päästöt syntyneet turhaan. Tällä omalla muutoksellamme olemme mukana hidastamassa ilmastonmuutosta.” Toteaa matkailu- ja ravitsemiskaupan toimialajohtaja Kai Nurmi.

”Ruokahävikillä tarkoitetaan meillä tuoretuotteita, jotka ovat täysin syömäkelpoisia tänään, mutta eivät ole tuoretuotteitamme enää huomenna. Me haluamme, että yksikään tuote ei päädy hävikkiin ja uskomme asiakkaidenkin haluavan niin.” Jatkaa ryhmäpäällikkö Pirjo Lautiainen.

Tervetuloa herkuttelemaan puolet halvemmalla ja hyvällä mielellä!

Paluu